Yrittäjyys elämäntapana on yksi lempiaiheitani, josta jaksaisin paasata vaikka kuinka. Olen auttanut, kannustanut ja neuvonut monia tuttuja ja puolituttuja heidän pohtiessaan suurta ratkaisua siirtyä turvallisesta palkkatyöstä yrittäjän itsenäiselle taipaleelle. Jos jotain, niin rohkaisua ja tukea kaivataan siinä kohdassa eniten. Toki myös uskoa omaan tekemiseen ja pärjäämiseen, mutta ympäristön asenteella on myös valtava merkitys. Suomi ei ole kovinkaan yrittäjäystävällinen yhteiskunta, jos mietitään asenneilmastoa.
Read MoreSelailin vanhoja muistiinpanojani ja löysin sieltä työviikkoni parin vuoden takaa. Oli hauska lukea, mitä kaikkea on silloin tullut puuhasteltua ja verrata sitä tähän hetkeen. Kovin paljon ei ole muuttunut. Olen ottanut toimiston vuokralle, joitain asiakkaita on tullut lisää, teen enemmän etätyönä ja olen perustanut uuden toiminimen. Muuten mennään aika samalla meiningillä nykyäänkin. Tässä yrittäjän työviikko pähkinänkuoressa:
Read More